torstai 18. huhtikuuta 2013

Nojatuolien uusi ilme

Kesällä 2011 löysin kaksi tällaista nojatuolia kirpputorilta. Silloin oli jo talokaupat tehty, mutta pääsimme vasta syksyllä muuttamaan. Tuolien kangas oli kulunut, mutta tuolien jouset olivat hyvässä iskussa. Ja mies nautti, kun kannoin nämä innoissani kotiin. Not. Kotona alkoi vähän harmittamaan, kun toisen tuolin käsinojaan tiukasti teipatun hintalapun alta paljastui, että käsinoja oli vähän rikki.
 

Alkoi operaatio verhoilukankaan metsästys. Mikään yksivärinen ei miellyttänyt, kaikki kankaat näyttivät jotenkin tylsiltä. Tuollaista alkuperäisen kaltaista kangasta en halunnut. Sitten silmiini osui Kangasmestareilla keltakuvioinen Vespa-kangas. Se oli niin söpöä. Keltaista en sitten voinut ostaa, kun olin päättänyt olohuoneen valkoisesta ilmeestä mustalla höystettynä. Ja väriä vain tyynyihin ja verhoihin. Samaa kangasta löytyi onneksi mustavalkoisena. Mies tykkäsi tästä kankaasta myös.
 
Tuolit odottivat vuoden päivät appiukon verstaalla. Pikkuhiljaa meitä alkoi ärsyttää keittiön tuolit olohuoneessa lisätuoleina ja nojatuoleja alettiin kaipaamaan. Minä aloin jo epäröidä kankaan suhteen ja oli jo vähältä, etten käynyt ostamassa yksiväristä kangasta tilalle. Mies piti päänsä, että vespat laitetaan.  
 
Tuolit valmistuivat yhteistyönä, pääosin kuitenkin niitä teki anoppi ja appiukko. Appiukko korjasi käsinojan ja lakkasi ne jalkojen kanssa tummemmiksi. Minä ja mies verhoilimme tuoleja, mutta suurimman työn siinä teki kuitenkin anoppi. 


Tässä tuolit paikoillaan. Nyt niiden väliin on löytynyt sopiva pieni pöytäkin, mutta se ei ole vielä tähän kuvaan päässyt. Pöydälle sopisi kovasti lamppu, mutta pienet kädet repii tällä hetkellä kaiken, mistä otteen saavat. Lamppu saa siis odottaa. Ollaan oltu tuoleihin todella tyytyväisiä.


Maailman helpoin hihan istutus

Annoin tuolla Fb:n Ompeluelämää-ryhmässä neuvoja helppoon hihan istutukseen. No vaikeahan niitä on sanallisesti selitettynä ymmärtää. Kuvallisia ohjeita pyydettiin, joten lupasin tehdä. Ongelmia ilmeni, kuinkas muutenkaan. Ensin en päässyt ompeluhuoneeseeni, kun mies remontoi viereistä huonetta. Siellä oli meneillään katon hiominen, joten työhuoneen ovi oli teipattu kiinni. Sitten sain aloitettua mallikappaleen tekemisen - kunnes tajusin, että vein mallinukkeni kirjastoon UFO-näyttelyyn.. voi huokaus. Ja eikun mallia metsästämään. Kaveri lupautui malliksi, mutta on vähän pienempi, kuin piirtämäni kaavat. Aloittaessani ompelun, huomasin, että olen leikannut kappaleita väärään suuntaan. Tarkkasilmäiset huomaavat, että kankaan raita menee eri kapaleissa eri suuntaan (taitava ompelija). Koittakaa kestää.. :)
 
Itse olen pitänyt hihan istutusta aina ompelun ärsyttävimpänä osa-alueena.. Opiskeluaikana tuo ajatus ei ollenkaan muuttunut. Minusta ne poimulangoin poimutetut hihat näyttivät aina enemmän tai vähemmän puhvihihoilta. Vaatturikoulutuksessa opin sitten vähän toisenlaisen tavan istuttaa hihaa, paljon parempi, mutta kyllä siihenkin aikaa sai menemään. Tein muutamia vuosia sitten erääseen teatteriin musikaaliin miesten pukuja ja teatterin puvustonhoitaja kysyi, miten tapaan hihat istuttaa. Kerroin tapani ja valittelin, ettei sekään nyt mikään maailman joutuisin/kätevin ole. Hän opetti tämän tavan, sen jälkeen hihan istuttaminen on ollut lasten leikkiä. Kiitos Aino! Laitetaan hyvä kiertämään..
 
Vaihe 1. Kokoa miehustan kappaleet, silitä saumanvarat auki. Paras keino siihen, että saumanvarat eivät loista kankaan oikealla puolella, on silittää sauma auki tuollaisen villakankaisen patsukan (silitysapuväline, en tiedä mikä sen selkokielinen nimi olisi) avulla. Eli siinä on sisällä useampi kerros villakangasta harsittuna yhteen, päällä samaa villakangasta, jonka sisään nämä muut kerrokset on sujautettu.
 
 
 
Vaihe 2. Kokoa hiha. Itse tykkään tehdä niin, että ompelen ensin hihan takasauman, silitän auki ja sitten vasta ompelen etusauman. Syy tähän on se, että mulla on tuollainen p***a halpis hihalauta, jolla ei ole kauheasti virkaa, mutta parempaakaan en ole löytänyt/saanut aikaiseksi ostaa. Eli siihen ei saa hihaa sujautettua kunnolla, vaan sitä pitää kikkailla ja silittää vähän kerrallaan. Molemmat saumat kuitenkin silitetään auki.  



 
Vaihe 3. Leikkaa takki/jakkukankaasta vinokaitale. Ei tarvitse olla leikattu täysvinoon (45 astetta), vähempikin riittää. Noin 2 cm leveä kaitale ja noin 30 cm pitkä (ehkä..ei se niin tarkkaa ole).


Vaihe 4. Tässä vaiheessa viimeistään olisi hyvä mitata miten paljon hihassa on syötösvaraa. Nuppineuloilla hihaan merkitty alue jonka väliin syötös tulee. Tämä on vähän siitä kiinni, miten paljon hihassa on syötöstä. Jos sitä on vähän, riittää kapeampi alue. Tämän sovitusvaatteen hihassa oli syötöstä 2 cm.
 
 
Vaihe 5. Vinokaitale asetetaan hihan pyöriölle punaisen nuppineulan kohdalle (ks. yläkuva). Tässä hihassa saumanvara 1,5 cm. Vinokaitale ommellaan tässä tapauksessa noin 1.3-1.4 cm reunasta. Ja siis tietysti hihan nurjalle puolelle.  
 
 
Vaihe 6. Vinokaitale ommellaan pyöriölle kiristäen vinokaitaletta. Sillä lailla sopivasti, ei liian vähän, mutta ei liian kovaakaan. Kokeilemalla oppii. Tähän ei valitettavasti voi sanoa täsmällistä ohjetta. Vinokaitale ommellaan siniseen nuppineulaan saakka (ks. edellistä edeltävä kuva).


Tässä hiha oikealta puolelta vinokaitaleen ompelun jälkeen. Pyöriö on poimuttunut pehmeästi. Ei ryppyjä, eikä puhvihihan piirteitä.

 
Tässä vielä kuva hihan pyöriöstä vaakatasossa.
 

Vaihe 7. Hihan kiinnitys miehustaan. Tässä vaiheessa ehdottomasti sovita vaatetta! Käden asento ei välttämättä ole ihan suora, joten sovittamalla näkee hihan oikean asennon. Laitan sovituksessa hihan kiinni ainoastaan parilla nuppineulalla. Olkasauman kohdasta ja sitten tuosta rintasauman yläpuolelta. Tässä kuvassa nyt näkyy, miten miehusta on liian suuri sovitettavalle henkilölle. No, idea tulee ilmi kuitenkin.

 
Tämän jälkeen hiha neulataan kiinni miehustaan ja ommellaan 1.5 cm saumanvaralla. 


 
Vaihe 8. Valmis hiha. Syötös on asettunut hihaan siististi ja huomaamattomasti.
 

 
Tässä tämä, eikös ollutkin helppoa! Kaipaan kommentteja. Onko ohje selkeä ja ymmärrettävä?

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Villi Pohjola-peitto

Muistikirjamaaliskuusta puuttuvat vielä viimeiset viisi sivua.. se on oikeastaan miehen vika, kun hän unohti ennen pääsiäistä tuoda tulostamansa kartan :) Tulossa ovat kuitenkin.
 
Näitä postaamattomia töitä on jokunen, mutta laitetaan tähän väliin tämä viimeisenä valmistunut työ, jota tehtiin kuin Iisakin kirkkoa. Mutta on mun lemppari! Tämä on niin ihana.
 
Malli on Hupsistarallaa-blogista ja aloitin tätä tekemään silloin heti, kun hän ohjeen omaan blogiinsa laittoi. Kavereiden vauva ei ollut vielä syntynyt. Pääsiäisenä saatiin aikaiseksi nähdä (ja minä väkersin tätä tuskan hiessä viimeistellen vielä pari päivää ennen) ja pikkuinen poika on jo kohta puolen vuoden. *Hävettää*
 
Tässä se nyt kuitenkin on, Villi Pohjola. I love it.
 

Lanka: Drops Paris
Menekki: 18 kerää, á 50 gr (kyllä niistä jäi)
Puikot: 4,5 mm



 
Opin myös uutta tässä projektissa, nimittäin intarsiatekniikan. Eihän se nyt mikään kummallinen juttu ole, mutta en ollut sitä aikaisemmin tehnyt.
 

Näistä tulisi huippuihania tyynyjä.

 
Nurjalle puolelle ompelin omin pikkuisin kätösin trikoovuorin. Ajattelin, että peitto pysyy napakampana, reunat eivät lähde niin helposti kääntymään ja pienet sormet ei ehkä nypi aivan kaikkia lankalenkkejä ja langanpätkiä nurjalla puolella. Haastavin homma tämän vuoritusvaiheen aloittamiseen oli ottaa silitysrauta ja -lauta kaapista. Sen takia työ seisoi ainakin 2 kuukautta :)
 
Olen hurjan tyytyväinen tähän peittoon. Aluksi ajattelin, että teen omalle lapsellenikin tällaisen. Sorry nyt vaan rakkaani. Äiti ei jaksa. Itse palat oli nopeasti tehty, mutta se päättely ja yhdistely... huoh.
 
 
Tässä vielä pakettiin askarreltu kortti. Nyt vain käyttöä peitolle ja aurinkoisia hetkiä pikkupallerolle!