maanantai 19. joulukuuta 2011

Pääasia

Tämä pipo on valmistunut jo pari kuukautta sitten, olen aivan unohtanut laittaa sen tänne näkyville. Malli on simppeli, mutta kiva. Tässä työssä tehtiin historiaa, sillä melkein koko pipo tuli automatkalla tehtyä. Yleensä en saata autossa tehdä mitään, koska heti tulee huono olo. Toivottavasti onnistuu myös jatkossa. Joulu lähestyy ja muutama lahja on vielä ostamatta. Arvatkaa innostaako lähteä tuonne ihmisvilinään, yäks.  


Malli: Silo-Pipo
Ohje: Kauhavan Kangas-Aitta Oy (Taito 3/2009)
Lanka: Silje alpakka
Menekki: 50 gr.
Puikot: 4 mm


Pipo on ollut jo kovassa käytössä ja se on sävy sävyyn uuden toppatakkini kanssa. Ainut vaan, että kyllä tuo alpakkakin vähän mun herkkää ihoani kutittelee.

torstai 15. joulukuuta 2011

Joulun tunnelmissa tai sitten ei

Täällä sitä on vietetty sairaspetillä taas pari viikkoa. Alkoi tulla supistuksia, joten minut määrättiin lepoon. No lepääminen makuuasennossa ei tule kysymykseen, on niin hirveät leposäryt lonkissa. Niinpä minä olen vaan hengaillut ja suunnitellut mitä kaikkea voisin tehdä. Vauvasukkia on tullut tehtyä jonkin verran.

Aloitin marraskuussa tekemään töihin joulukalenteria, jonka sitten viimeistelin sairauslomalla ollessani. Idea taloon tuli jostakin blogista, jälkikäteen en sitä enää löytänyt. Lisäksi muokkailin sitä omien ideoiden mukaan. Aika iso siitä tuli. Jokaisen päivän luukku on ikkuna, jossa on tasku. Ainoastaan itsenäisyyspäivälle, Lucian päivälle ja jouluaatolle sain ikkunaan muutakin "tapahtumaa" kuin verhot ja numeron. Adventit piti laittaa muihin kohtiin, koska vaihtelevat joka vuosi eri päiville. 1. adventti löytyy joulukuusen vierestä lyhdystä, 2. ja 3. adventti on vintin ikkunoissa ja 4. adventti ovi-ikkunassa.


Taskujen numerot sekä kynttilät ovat kirjottu muliinilangalla. Tontut, pukki ja Lucia on applikoitu. Pukin parta on tehty Tilda-tyyliin bukleelangasta.







Tonttujen malli on peräisin joulu-aiheisista lautasliinoista, joita käytin mallina. Olihan siinä melkoinen pipertäminen. Pikkusydämet jäivät yli Tilda-kurssin tekeleistä ja ne sopivat erinomaisesti näille tontuille. Tonttulakeissa ja huopikkaissa on pienenpienet kulkuset. Talon taustana on vanulevy ja puuvillakangas. Päällinen on puolipellavaa, kierrätettyä sellaista. Lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen ja niin oltiin töissäkin. Voi olla, että ihan heti en samanlaista lähde tekemään. Toinen malli on kyllä mielessä meidän pikkuiselle.