maanantai 28. helmikuuta 2011

Kevättää, kovasti kevättää!

Uskon kevään pian tulevan, odotan lumen ja jään sulamista, mullan tuoksua, narsissien ja tulppaaneiden  sekä joutsenien ilmestymistä mökille. Niistä on minun kevääni tehty. Tänä vuonna kevät tulee myös siitä, että opinnäytetyö alkaa olla loppusuoralla. Se on ollut lähes verta, hikeä ja kyyneleitä.. ainakin kahta jälkimmäistä.

Käsitöitä olen tehnyt, mutta valmista ei taas mainittavammin ole tullut.. olen nimittäin aloittanut ainakin viisi uutta työtä. Ongelmani on se, että aloitan minulle niin haastavia juttuja, että niitä ei voi tehdä kuin keskittyneenä omassa rauhassa. Niiden tekemisen aikana ei voi keskustella kenenkään kanssa. Senpä takia piti ottaa vielä muutama uusi työ, joita voi tehdä sosiaalisen kanssakäymisen lomassa.

Kummitytön lakin piti valmistua jouluksi, mutta sepä valmistui vasta laskiaiseksi. Mallihan ei ole vaikea toteuttaa, mutta mutta mutta. Tekokelsin olen hankkinut samanlaista lakkia varten vanhimmalle kummitytölle useita vuosia sitten. Ilmeisesti arvioin vähän yläkanttiin menekin, sillä tämä oli jo kolmas lakki, minkä palasta tein. Nyt ei taida enää tulla neljättä. Malli on jostakin vanhasta Suuri Käsityölehdestä, mutta en ole merkinnyt kaavoihin mistä numerosta. Mallia muokkailin sen verran, että alkuperäisessä oli sellaiset nallen korvat tuossa leikkaussaumoissa. Ne jätin pois ja lisäksi tein korväläpät kaksinkertaisena. Hieman haasteellista on aina ollut löytää tuohon sopivaa nyöriä. Sävy on sellainen höperön värinen, että vastaavaa ei nyöreistä löydy. Beige osui lähimmäksi.

Viime torstaina olin neulenettikahvilassa isoäidinneliöitä väkertämässä. Innostuneena siitä, että pitkiin pitkiin aikoihin en ole isoäidinneliöitä virkannut, tein ensimmäisen aivan liian tiukkaa  jälkeä. Ja sitten purin ensimmäisen tilkun. Sen jälkeen pyörähti tehdas käyntiin ja nyt on neljäsosa hyväntekeväisyyspeiton paloista valmiina.  Näitä on ihanan koukuttavaa tehdä!

Lankana on 7 veljestä. Ensimmäisenä käytin jämälangat omista varastoista ja etsin sopivat mahdolliset värit kokonaisista keristä. Kaupasta hain uutta sateenkaari-väriä kaksi kerää ja oranssin kerän. Myyjä hosui hirveällä tahdilla, vaikka perässäni ei ollut muita. Kotona sitten kuittia tutkailtuani huomasin, että myyjä oli ottanut hinnan kolmesta oranssista ja yhdestä monivärisestä kerästä ja korjannut kaksi oranssia pois. Toinen monivärinen tuli nyt sitten kaupan sponsoroimana.


Tämä minun lankahylly täytyy vielä näyttää. Kävimme jo tuossa marraskuussa Tampereella Ikeassa ja sieltä hankittiin työhuoneeseen uusi hylly, johon sain lankani näkyviin paremmin. Pääsin eroon siitä vanhasta heiluvasta varastohyllystä, johon langat piti laittaa koreihin päällekkäin niin, ettei sitten muistanut mitä alemmista kerroksista löytyy. Nyt langat ovat niin, että näkyvillä on koko tarjonta ja tuplakerät ovat takarivissä. Lankaa voi ihan hyvin ostaa lisää, eihän tuo ole edes täynnä :)

tiistai 15. helmikuuta 2011

Vauvalahja

Suku kasvoi poikavauvan verran ja kummipojasta tuli isoveli! Onnea! Tässä vauvalahja tuoreelle pikkuprinssille. Äidin toiveesta tein luonnonvalkeasta hahtuvasta villavaippahousut. Valkoiset lyhytlahkeiset ostin psykiatrian yksikön toimintaterapian myyjäisistä, samoin kuin beigen sydämen. Jos hahtuvapöksyjen malli on sopiva, täältä tulee lisää pöksyjä...


Ohje: Hahtuvapöksyt by Hanna sovellettuna
Hahtuva: Ruskovilla
Menekki: n.80 gr.
Puikot: 4.5 mm, resori 4 mm

Tämä kuva on viimeviikonloppuna mökiltä otettu. Istuimme nuotion äärellä kuumaa glögiä maistellen ja makkaroita paistellen. Sininen hetki oli kaunis ja savunhajuinen. Kiva oli olla, vaikka kylmä nipisteli varpaita. Kaiken kaikkiaan alan olla jo ihan valmis ottamaan kevättä vastaan, kun se vain suvaitsisi saapua. Tulppaanit olivat ilmestyneet kauppaan ja se on minulle kevään merkki, vaikka lunta on maassa metritolkulla (melkein) ja pakkasmittari huitelee ihan mahdottomissa lukemissa.