maanantai 12. huhtikuuta 2010

Huhtikuun paketti tuli!!!

Ja vastahan se edellinen paketti tuli. SNY:ni on todella nopea. Vapaapäivää olen viettänyt tänään siivoamisen merkeissä. Aurinko paistaa ja paljastaa pölyn (jota vastaan on ihan turha edes käydä taistelua). Kun postimies tuli ja pudotti luukusta pakettikortin, lähdin melkein samoin tein pakettia hakemaaan...ja näin kauniin värinen paketti siellä minua odotti:

Maltti on valttia, vaan ei silloin kun tietää saaneensa taas jotain kivaa. Siispä kaupan pihalla piti paketti repiä auki ja kurkkia mitä se piti sisällään. Paketti sisälsi kaksi vyyhtiä Vuorelman Veto-lankaa (kauniin suklaanruskeaa, aivan ihanaa), UPEAT kynsikkäät, valkoista ja tummaa suklaata sekä kortin, jonka hahmolla on samanlainen kevätfiilis kuin minulla. Kortissa lukee näin: "Heippa! Sainkin aikaiseksi lähettää pakettisi jo näin alkukuusta. Toivottavasti kynsikkäät sopivat ja eivät nosta dalmatialaiskuumetta liikaa. Samassa hengessä sitten myös mustaa ja valkoista suklaata ja normaalin suklaan väristä lankaa. Hauskaa huhtikuuta! :) T.SNY"

SNY: Dalmatialaisaihe on taas ollut hyvin ajankohtainen, sillä tässä lähellä ainakin kolme ihmistä ulkoiluttaa kyseisiä koissuleita..ja minä haaveilen. Asiasta käytiin keskustelua viimeksi eilen ja epäilyni on, että en koskaan sitä koiraa tule saamaan. Tulee naarmuja lattiaan ja kaikkea muuta.. ja pöh. Kynsikkäät olivat passelin kokoiset ja juuri oikeaan aikaan ajoitettu - ja tosi hienot. Itse yritin tässä taannoin tehdä sellaisia kissapatalappuja kirjoneuleena. Neljä kerrosta jaksoin tehdä ja sitten työ lensi seinään. Kynsikkäät ovat aamulla käsissäni, kun lähden kurvailemaan kohti koulua. KIITOS SNY hienosta paketista.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Mattopuuhissa

Olen tehnyt yläasteella yhden ainoan maton kangaspuilla..joka näyttää hyvin mutkaiselta reunoistaan. Nyt pääsin harjoittelemaan maton kutomista oikein puoliautomaattisella matonkutomakoneella. Se oli jännittävää. Vaikeinta oli saada vedettyä siitä "laukaisukepakosta" (huomatkaa, termit täydellisesti hukassa) juuri oikean verran, että kaide lyö riittävästi, mutta vain yhden kerran.... siinä olikin opettelemista, välillä kaide saattoi lyödä pari-kolme kertaa edestakaisin. Sitten apua huutelemaan kovaan ääneen.

Harjoittelumatto oli vain puolen metrin pala teollisuusompelukoneeni alle. Siihen piti saada niin pieni matto kuin mahdollista, että työtuolilla pääsee lähelle. Parit raidat tein harjoitusmielessä. Mutta tämän puolen metrin tekeminen kesti melkein 3 tuntia ja loimien solmimiset päälle...ei taideta minua vielä palkata matontekohommiin, ainakaan tuntipalkalla :D Matto on juuri sopivan kokoinen tarkoitukseensa.

Pääsiäisen lumoissa

Pääsiäisen tulo on jotenkin niin kovin ihanaa aikaa. Kevät tulee, lumi sulaa ja kura lentää. Ja selvä kesän lähestymisen merkki. Viime vuonna otin talteen pääsiäisvierailulta servetin kahvipöydästä, joka oli niin vietävän suloinen. Servetissä on joogaavia kanoja, jotka halusin ikuistaa. Päätin tehdä niistä pääsiäisaiheiset ruukut narsisseille. Vaikein homma tässä projektissa oli saviruukkujen löytäminen. Sinooperissa ne oli huiman kalliita ja monessa kaupassa oli vain isoja saviruukkuja. Maali on Sinooperin perinnemaalia: sitruunankeltaiseen olen sekoittanut hivenen oranssia. Pinta on maalattu kolmeen kertaan ja lopuksi joogaavat kanat on kiinnitetty servettilakalla.
Tein muutaman ruukun kylään viemisiksi pupuaiheella servettitekniikkaa käyttäen, mutta niistä kai unohtui ottaa kuva. Minun piti vielä virkata Novitasta "monivuotista" pääsiäisruohoa, mutta se jäi sitten kuitenkin vielä tekemättä kaiken muun kiireen ja touhun keskellä. Loput pääsiäisaskarteluista joudun laittamaan vasta jälkikäteen, koska siellä on SNY-asioihin liittyvää materiaalia.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kiristääkö pipoa?

Poikaystäväni vietti syntymäpäiväänsä viimevuoden loppupuolella, mutta lahja valmistui vasta vähän myöhemmin...Kuva siitä saatiin taas vähän sitä myöhemmin ja kuva päätyy tänne blogiin taas vähän myöhemmin. Eli se on neulojan oma pipo, joka aina välillä kiristää. Tästä piposta tuli oikein mukavan näköinen ja villakangastakkiin sopiva. Pipo on kennoneuleena tehty, jota en ollut aikaisemmin toteuttanut. Malli oli mukava toteuttaa ja materiaali miellyttävää. Tein aluksi liian syvänmallisen pipon, joten pipoa oli purettava vähän matkaa ja tehtävä kavennukset uudelleen.
Malli: Novita talvi 2008 --> ohjetta jouduttu muuttamaan aika paljon silmukoiden suhteen, koska mallin lanka oli puolet paksumpaa kuin tässä pipossa käyttämäni lanka, silmukoita 160
Puikot: 3.75
Lanka: Smart superwash/Sandnes Garn
Menekki: 100 gr.

Huivin lumoissa

Käsityömessuilta ostamani "Viron villa" huusi korista pääsyä puikoille. Vähän alkuun pelkäsin, että onko malli liian monimutkainen -- vaan eipä mitä. Malli oli ihana työstää ja melkoisen koukuttava. Sitä ei olisi malttanut lopettaa millään, kun aina odotti: "pian vaihtuu väri", "pian tulee kuviokerros" yms. Viikon illat väkersin huivia innokkaana ja lopputulos oli mitä tyydyttävin. Huivi on kerrassaan ihana. Tätä huivia väsäsin SuomiExpressissä noin kuukausi sitten, kun kirjaston neulekahvilassa kävi kuvaaja.




Malli: Ullaneule.net
Puikot: 5.5 pyöröt (60 cm pitkät, pidemmät olisi olleet paremmat, niitä vain ei löytynyt mistään)
Lanka: "Viron villa", väri Herukka
Menekki: 167 gr.
Viimeistely: huljuttelu huuhteluaineessa, kuivattu enin kosteus pyyhkeiden sisällä ja tallomalla, pingotettu styrox-levyyn.

Täällä taas

Miten voikaan olla, että nykyajan ihminen on niin kiinni tietotekniikassa. Kolme viikkoa nettipimennossa.. ja sen jälkeen menee viikko että saa kaikki sähköpostinsa yms. luettua. Kuitenkin pitemmittä puheitta maaliskuun Salaiselta Neuleystävältä tullut paketti näytti tältä:
Kirja on kerrassaan hurmaava, siellä on useampi tossupari, jonka haluaisin toteuttaa. Langasta mietin mitä teen, kun sitä on kuitenkin kolme kerää. Bambulanka on ollut ostoslistalla ekotiskirättien toivossa. Ehkä näistä tulee sitten jotain muuta.