maanantai 20. syyskuuta 2010

Syyspuuhissa

Satoa on kerätty mökillä jo kuukauden päivät. Viinimarjat ja karviaiset on jo työstetty, nyt on ollut omenasadon keräämisen aika. Kohteena on kaksi omenapuuta ja laskeskelimme, että niistä tuli yhteensä noin 200 litraa omenoita (kaikki eivät ole tässä kuvassa). Tässä on nyt keitelty niitä mehuksi useampi satsi. Tänään tein omenakaurapaistosta. Suunnitelmissa vielä omenapiirakkaa, kuivattuja omenoita, omenatuoremehua sekä hilloa..huh huh..saattaa olla että omenat tulevat kohta korvistakin pihalle.
Kesäkurpitsasato oli hyvä tänäkin vuonna. Niitä on tullut syötyä jo kesän mittaan useampi, nämä yksilöt olivat kesän viimeiset. Hauskoja kaarevia varsinkin nuo keskimmäiset. Kuva muistuttaa sitä ihmisen evoluution kehityskaarta :D Onkohan EU:ssa direktiivit kesäkurpitsojen kaarevuudelle? :D
Sitten itse blogin aiheeseen...käsitöihin. Kukkaro on taas käynyt ohuemmaksi ja työhuone ahtaammaksi, kun Kruppukräätäri on shoppaillut. Poikaystävä-avomies-mikälieihanakuitenkin saa pian olutkarhu-paidan (uusin Novita), kunhan saan neulekoneen viritettyä oikeille taajuuksille ja muisteltua miten se kone nyt taas toimikaan. Paidan teen täysin erilailla kuin ohjeessa. Teen sen neulekoneella, mustasta Kamenasta ja kuvion aion tehdä siihen jälkikäteen silmukoita jäljitellen. Ohjeessa paita oli tehty seiskaveikasta, mutta siitä tulisi hillittömän kuuma ja paksu. Paita ei käsin tehtynä tulisi ikinä valmiiksi, kun en jaksaisi keskittyä tekemään yksivärisellä pelkkää sileää neuletta. Ostin myös kerinlehdet ja kerijälaitteen, että saan viimein ja vihdoin vyyhdeistä nättejä keriä...käsin kerityt neulepallot ovat sietämättömiä kun ne kiertävät ympäri huonetta.

Opinnäytetyö on työn alla parhaillaan ja onpa se jo vähän alkukankeudesta päässyt etenemäänkin. On siinä kova homma, ihan jo näin konkariopiskelijallekin. Tämä on neljäs opinnäytetyö jota teen ja tästä voi kyllä sanoa, että vaikein ja teoreettisin. Ja kiusanhenkisinkin se on. Se vie aikaa neulomiselta. Vauvan sukat ovat valmistumaisillaan. Joululahjajuttuja aloittelin. + ne vanhat aikaisemmat keskeneräiset työt ovat edelleen kesken. Kyllä minä vielä aion jotain valmiiksikin saada. Kuukauden saldo. Uutta lankaa on muuttanut meille enemmän kuin mitää on tullut valmiiksi. Cloudit, Lanetit ja Mandarinit ovat alelaarista. Huopalanka joululahjaan ja M&K:n pellavalanka saunahattuun. Joku on taas ajatellut ehtivänsä tekemään enemmän kuin aikaa on.
Huomasin tuossa, että blogini täyttää ensi kuussa yhden vuoden. Jos ehdin, niin aikomus olisi varata jotain kivaa arvottavaksi lukijoitteni kesken. Tällä hetkellä lukijoita on niin vähän, että mahdollisuus voittaa on aika hyvä :D

2 kommenttia:

  1. Näyttäisi jonkin sortin yliopistotyö olevan kirjaimellisesti työn alla :D Tsemppiä sen suhteen :)

    VastaaPoista
  2. Mä tuossa lueskelin, että kun sulla ei yhtään näytä olevan kiirettä, niin olen keksinyt jotain sun pään menoksi... =DD
    Kummipoju lähettää terkkuja!!! :)

    VastaaPoista