keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Jouluntoivotukset

Nyt siirryn tekemään vielä viimehetken joululahjavalmistelut eli minulla on 1,5 huivia neulomatta. Ne täytyy saada valmiiksi niin joulunvietto voi alkaa.


Haluan toivottaa kaikille hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa sekä luovaa ja käsityöntäyteistä uutta vuotta 2010 toivottaa Präntöön Kruppukräätäri!

Viimeiset pinnistelyt

Kahvipussikassien teko on hauskaa puuhaa, mutta erittäin aikaavievää. Ensin pussit avataan, pyyhitään kostealla, tarvittaesa kuivataan, leikataan, taitellaan, yhdistellään, ommellaan reunasta ja sitten alkaa pujottelu. Onneksi avopuolisoni oli juonessa mukana ja auttoi niin taitteluissa kuin pujotteluissakin. Insinöörin logiikalla hommaan tuli tehoa ja nopeutta, hyvä ettei pujotteluun jo keksitty omaa konetta :D Kaiken kaikkiaan kasseja olin aloittanut 7 kpl, mutta joulupaketteihin valmiiksi asti tuli 5 kpl. 2 jää odottamaan puolivalmiina, että joulunaika on rentouduttu ja rauhoituttu. Näidenkin kanssa kello ehti rientää jo pikkutunneille. Ohjeen olen joskus löytänyt jonkun blogista, mutta en enää muista kenen.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Pukin konttiin

Patakintaat valmistuivat myös yhden yön pimeinä tunteina. Eikä niissä kauaa aikaa mennyt, kunhan vaan taas pääsi työssä alkuun. Pinta pesukoneessa huovutettua villaa, jossa tehosteena kahta erilaista lankaa. Patakintaiden vuori puuvillakangasta ja kämmenosassa lisäksi huopa. Reunassa musta leveä puuvillavinonauha. Yksi menee synttäripakettiin, loput pukin konttiin. Mies nurisi, kun ei mitään omatekemää jää kotiin näkyville :D

Baktuksia putkahtelee

Baktus-huiveja tiputtelee "tuotannosta" tasaiseen tahtiin. Niitä on niin mukavaa tehdä, koska ovat nopeita, helppoja ja niiden tekemiseen jää aina kiinni..."mä vielä yhden kerroksen teen". Joululahjapaketit täyttyvät pehmeistä paketeista. Tämä taisi nyt olla nyt viimeinen pukinkonttiin menevä. Viimeinen suunnitteilla oleva meneekin sitten jo omaan käyttöön ettei suutari jää vallan ilman kenkiä. Lankana tässäkin Novitan Teddy ja 8 nron puikot. Ohje edelleen norjalaislähtöinen.

Joulukuu yrittää karkuun

Itsenäisyyspäivä meni jo. Joulukorttien postituspäivä meni jo. Pikkujoulut meni jo. Jouluaatto yrittää myös hoppuilla turhankin nopeasti ohi. Nyt olisi kolme yötä jouluun on-laulun aika. Aika levollisilla mielillä olen, vaikka hommaa onkin vielä jonkun verran tekemättä.

Itsenäisyysjuhlat tuli vietettyä - vaatteet päällä, vaikka vähän jo jännitti miten mahtaa käydä. Hameen sain "hyvissä ajoin" valmiiksi, mutta murheenkryyniksi muodostui paita. Vaihdoin viime hetkellä paitamallia, koska itse suunnittelemani olisi ollut aikaavievä ja siihen olisi pitänyt kaavat piirtää alusta lähtien. Löysin jostain vanhasta käsityölehdestä tosi kivan simppelin paitamallin, jonka päätin toteuttaa aikapulassa. Se oli vikatikki. Jo kaavaa jäljentäessäni totesin, että kaava oli vähän "hassu" ja sitä noudattamalla olisi saatu aikaan entistä hassumpaa lopputulosta. Kaavaa muuttelemaan ja sitten sakset suihkimaan. Ensimmäinen sovitus toi epätoivon - paita näytti lähinnä batmanin viitalta. 8 tunnin ompelun, purkamisen ja sovitusten jälkeen paita oli valmis - eikä siinä ole enää juuri mitään muistutuksena alkuperäisestä mallista. Pääntie piti rypyttää, koska mallin pelkkä iso aukko keskellä etukappaletta näytti niin omituiselta. Lopuksi päräyttelin vielä paljettinauhat pääntielle ja kädenteihin pientä juhlavuutta tuomaan. Huivikaan ei tullut täysin valmiiksi, mutta sen verran pitkällä se oli jo, että päättelin ja otin mukaan. Laukku jäi siihen pisteeseen mihin se aikaisemmin oli jo jäänyt...seuraaviin juhliin sitten.





















Joulukorttien askartelu meni täpärälle, mutta postiin sain ne kuitenkin. Hopeahiutaleita virkkasin yhteensä 12 kpl ja pingotin ne styrox-levylle, jolloin langasta tuli mukavamman pehmeää. Kuvan unohdin ottaa valmiista korteista..muistin vasta tänään, kun löysin yhden hyllyn taakse tippuneen hiutaleen.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Paniikki kasvaa...

...itsenäisyyspäivä lähenee. Vaatteet ei valmistu suunnitelman mukaan. Hame on puolivalmis, mutta sen kanssa tuhratessa on mennyt liian kauan aikaa. Innostuin kaavoituksessa vähän liikaa ja ensi sovituksessa hame oli aivan liian iso ja runsashelmainen. Pitikö ne saumat mennä jo saumuroimaan? Piti. Amatöörimäistä. Ei kuin purkamaan, koska halusin keskikaistaleita kapeammiksi, sivupalat olivat hyvät. Sovitus. Liian iso edelleen. No jo nyt on kumma. Otetaan nyt tasaisesti.
Paidasta voisi kysyä mikä se on.. en edes tiedä vielä millaisen teen. Pussukan aloitin viikonloppuna. Alku näyttää lupaavalta, mutta hyvin keskeneräiseltä. Huivi on kerää vaille valmis. Se eteni tänään neulekahvilassakin hyvin ja aikomus oli jatkaa vielä kotona. Mutta missä on minun virkkuukoukkuni? Se joko jäi kahvilaan tai putosi korista matkan aikana. Ei sitten virkata.
Miten tähän pisteeseen on ajauduttu?

Tehokas rentoutusviikonloppu

Viime viikonloppuna mökkeiltiin ja päätettiin unohtaa koulu- ja työkiireet. Lauantaina ahkeroitiin siirtämällä puolikas puuvarastoa toiseen paikkaan (hyvää jumppaa) ja illat askarreltiin taittelemalla kahvipusseja. Puoliskoni innostui myös taitteluhommasta ja oli suurena apuna. Pusseja taiteltiin viikonlopun aikana noin 300 kpl. Pusseissa on tosi kova homma, kun aluksi avataan, sitten pyyhitään kostealla sisäpuoli, taitellaan leikataan ja taitellaan lisää.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Pesukonehuovutusta

Vaihteeksi ompeluhommien suunnittelua. Pohjan olen tehnyt jo aikaisemmin villasta ja erilaisista langoista pesukoneessa huovuttamalla. Olen asetellut villat lakanakankaan päälle useampaan kerrokseen (suunta vuorokerroksina eri) ja päällimmäiseksi asetellut langat kiemurtelemaan villan pinnalla sikin sokin. Sitten kiersin kankaan rullalle ja sidoin tiukkaan kiinni useasta kohdasta. Rulla pesukoneeseen 40 asteeseen. Pesun jälkeen avaus, venyttely ja villalevyn kääntäminen 90 astetta --> takaisin rullalle, sidotaan kiinni ja koneeseen. Parin pesun jälkeen levy oli huopunut tarpeeksi ja sitten sen annettiin kuivua. Teen huovasta patakintaita, jotka olen leikannut paloihin. Kämmenosiin pitäisi vielä löytää joku sopiva materiaali, joka kestäisi lämpöä. Reunat kanttaan vinonauhalla.

Kännykkäpussukka

Vanha pinkki palvelijani sanoi cittarin hedelmätiskillä sopimuksensa kertalaakista irti, eikä auttanut kuin marssia puhelinkauppaan ostamaan uusi. Uutta puhelinta ei halua naarmuttaa, niin siihen piti saada äkkiä näperrettyä pussukka. Tämä syntyi luennoilla virkkaamalla salaa puoliksi pöydän alla, viimeistelyn ja napin ompelun tein kotona.

Laiska töitään luettelee

Blogin aloittaminen tuntui mukavalta, värkkäilenhän minä koko ajan jotain käsilläni. Mietiskelin sitten miksei uutta kirjoitettavaa ja kuvattavaa ei ole joka viikko. Vastaus löytyy kodin eri nurkista. Siellä täällä lojuu aloitettuja, puolivalmiita tai melkein valmiita käsitöitä. Lankakaupan suuntaan kun vilkaiseekin, niin heti on uusia ideoita ja lankoja kotona röykkiöittäin odottamassa.

Puron ruskasta valmistuu pikapuoliin ympyräjakku, Kittenistä hartiahuivi ja Teddystä vaaleanpunainen baktus-huivi. Puolivalmiina on lapsen villapaita jättiraitalangasta. Aluillaan on 4 baktushuivia, läjä erilaisia vauvansukkia, vauvan mansikkapipo, tiskirätit hamppulangasta ja torkkupeitto mattolangasta. Suunnitteilla on sinisävyinen torkkupeitto sänkyyn, vauvan mustikkapipo, 3 pipoa, huivi, käsineet, 2 villasukat... Miten saisi suljettua silmänsä uusilta ideoilta?

Ps. Löysin mustaa taftia etsiessäni aivan ihanan kaunista Regia-lankaa. Pakkohan se oli ostaa, kun se suorastaan huusi päästä muuttamaan meille ja muuttumaan palmikkosukiksi. Tämä toimii tällä hetkellä tsempparina minulle.. puolet keskeneräisistä pitää saada valmiiksi ennenkuin tämän aloitan.

Peppitytön uudet juhlavaatteet

Juhlimme itsenäisyyspäivää ystäväpiirin kesken. Tänä vuonna inspiroiduin Muodin huipulle- ohjelmasta niin, että halusin suunnitella ja toteuttaa itselleni jonkin kivan juhla-asun. Suunnittelu alkoi kangaskauppakierrokselta ja heti haaviini osui violetti tafti ja asusteeksi iso musta ruusu. Yläosan kangasta, perusmustaa taftia sai lähteä vähän kauempaa hakemaan.


Innostuneena ajattelin piirtää ja maalata luonnoksen opiskeluajan malliin tuosta vaan... kyllä tuli suru puseroon. Kynää tarvitsisi pitää piirtämismielessä enemmän käsissä, jotta taito pysyisi hyppysissä. Ihan kuin kättäni olisi ohjannut joku muu kuin minä itse. Lopputulos paperilla oli jotain muuta kuin olin etukäteen mielessäni nähnyt, masentavan musertavaa. Lyijykynäluonnoksen sain aikaan, mutta akvarellit ja pastellikynät kiikutin takaisin kaappiin. No ei se mitään - malli on suunniteltuna.


Tänään katsoin kalenteriin ja tajusin kauhukseni, että itsenäisyyspäivä on jo ensi viikolla ja kankaat makaavat tuossa pöydällä vielä alkuperäismuodossaan. Mitä jos kaavoitus ja ompelu sujuvat yhtä jähmeästi kuin piirtäminen. Ei. Pitää luottaa siihen, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.


Asusteiksi olen virkkaamassa mohair-langasta mustaa huivia ja puuvilla- sekä pörrölangoista sellaista tötterömallista pikkukäsilaukkua. Laukkua en ole aloittanut, mutta huivi on jo yli puolivälissä. Käyköhän minulle kuin keisarille uusissa vaatteissaan?

Joulupukin pikku apuri

Tuntuu, että aloitan joka vuosi joululahjavalmistelut aikaisemmin ja aikaisemmin. Norjalaislähtöisen Baktus-huivin neulomiseen hurahdin, kuten ilmeisesti aika moni muukin. Näitä on tullut syksyn aikana väkerrettyä muutamia ja vielä pitäisi lisääkin tehdä. Oranssi ja vihreä ovat Novitan Teddyä nro 8 puikoilla tehty, pinkki on paljettikoristeista Brazilia Glitteriä ja vaaleanlila on ikivanhaa Panda Tropica lankaa. Panda Tropica lankaa on äitini joskus varmaan 15 vuotta sitten jostain poistomyynnistä ostanut ison kasan. Olen kauan miettinyt mitä ihmettä siitä voisi tehdä, koska väri ei kolahda minulle itselleni. Tähän huiviin lanka sopi kuin nakutettu - on ihanan pehmeää. Näiden tekemistä ei malta alkuun päästyä lopettaa...vielä pitäisi tehdä varmaan noin viisi huivia.



perjantai 30. lokakuuta 2009

Joulukorttipuuhaa

Parina viime vuonna en ole ehtinyt lähettää ainuttakaan joulukorttia, joten tänä vuonna päätin aloittaa ajoissa joulukorttien väsäämisen. Meillä jouluperinteenä on käyttää joulukuusessa koristeina hopealangasta virkattuja vanhoja mummuni tekemiä hiutaleita. Lankakaupoista ei löytynyt samanlaista ihan ohutta lankaa, mutta otin sitten ohuinta mahdollista. Virkkaaminen on minulle vieraanpaa kuin neulominen, joten kummitätini auttoi minut työssä alkuun. Nyt yksi hiutale jo syntyykin tuossa tuokiossa. Näitä tarvitaan vielä reilusti lisää, mutta on nyt vielä reilu kuukausi aikaakin. Hiutaleet täytyy vielä pingottaa ja höyryttää, että ovat jämäkämmän näköisiä. Lankana käytän Twilley´s Goldfingeriä ja virkkaan koukulla nro 2.

torstai 29. lokakuuta 2009

Nallen tuunaus

Kaveripariskunnallamme oli yhteiset syntymäpäivät ja halusimme antaa jonkun hassun lahjan. Päätimme antaa lahjasumman kolikoina säästölippaassa. Pankkien lippaat ovat tylsiä ja kirppareilta ei löytynyt mitään kivaa lipasta. Löysin ihanan lentäjä-nallen, josta oitis näin millaiseksi se muuttuisi. Harmi vain unohdin ottaa nallesta ennen tuunausta-kuvan. Nallella oli lentäjän nahkatakki, jossa oli karvakaulus ja lakki. Ratkoja käteen ja nallen takista karvakaulus ja hihat irti..ja näin lähti nalle muuttumaan motoristinalleksi. Nallen selän ratkoin auki ja ompelin käsin vetoketjun selkäsaumaan. Jaloista ja vartalosta vanut pois ja kolikot nallen sisään - ja aika raskashan siitä tuli. Hihasta leikkasin hapsut liivin taakse sekä nauhat nallen käsiin. Kauluksen poistin kokonaan. Takin selkään tikkasin kuvitteellisen mp-kerhon nimen sankareiden sukunimestä keksittynä, lakkiin tuli nallen nimi. Kiinnitin vielä niittejä sekä lakkiin, liiviin, että hanskoihin.

Ruusukassi

Tämänkaltaisen kassin näin tutullani - ja halusin tehdä sellaisen itselleni eri värisenä. Pohja on neulottu SandnesGarnin Easy-langalla sileänä neuleena, noin 1/3 isompana. Langan menekki 5 kerää, puikot nro 9. Kappaleiden yhdistämisen jälkeen harsin kappaleiden väliin ja olkanauhan ympärille muovipussia harvakseltaan, etteivät palaset huopuisi toisiinsa kiinni. Tämän jälkeen heitin kassin pesukoneeseen 40 asteeseen (muistaakseni) pyörimään parin pyyheliinan kanssa (Älypään vinkki: älä laita ruskean kassin kanssa valkoisia pyyheliinoja...saat kaksi viikkoa leikellä kassista irti valkoisia pienenpieniä nukkapalloja. No, aina ei voi voittaa.) Tietysti minun tuurillani kone teki juuri tämän koneellisen kohdalla sen, että ohjelma jäi jotenkin jumittamaan - ja pyöri kolmanneksen kauemmin kuin normaalisti. Lopputuloksena oli erittäin huopunut ja aika paljon kutistunut kassi. Koko oli juuri se mitä pitikin, mutta kassi huopui niin paljon, ettei siitä enää erota neulottua pintaa. Ruusut tein Maija-langalla ja ihan omalla ohjeellani. Lehdet on 7 veljestä-lankaa.

Pitsineulehuivi

Jo viime joulun jälkeen innostuin mohair-langasta ja halusin tehdä siitä huivin. Huivin ensi sentit tuntuivat epätoivoisilta, koska mallineule ei vielä oikein hahmottunut. Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin ja työ alkoi näyttääkin joltakin. Huivi eteni vähän kerrallaan ja unohtuikin käsityökopan pohjalle joksikin aikaa. Kirjaston neulekahvilasta kuultuani tartuin huiviteelmykseen ja suuntasin kirjastolle. Lopputuloksena huivi valmistui ja tämä tyttö löysi kaltaistaan seuraa. Ohjeen huivi on 160 cm, mutta omastani tein lähes kaksimetrisen, että sen saa kunnolla kietoa ympärille, eikä se koko ajan valu pois.
Ohje: Novita talvi 2008, malli 29.
Lanka: SandnesGarn Kitten
Menekki: 4 kerää
Puikot: nro 8.

Valoisien kesäöiden puuhaa kesäkuulta 2009

Marttojen juhlavuoden tempausta autoin muutamalla vauvansukkaparilla. Näitä tuli helposti ja nopeasti..sopivaa puuhaa yön pikkutunneille, kun piti pysyä hereillä (palmikkosukan teko yöllä ei ollut hyvä idea). Sininen väri alkoi kyllä jo muutamien sukkien jälkeen kyllästyttää. Toivottavasti ovat päässeet lämmittämään pienten pojanpalleroisten jalkoja.

Vihdoinkin..

on ollut päivä jolloin ei muka ole ollut muuta tekemistä, kuin istua tietokoneen ääressä. Eipä mennyt turhaan, koska sain tämän jo hetken mielessä pyörineen idean toteutetuksi. Täällä blogissa tulette näkemään neuletöitä, ompelutöitä ja muuta käsin näperreltävää. Mitä nyt ikinä mieleeni tulee tehdä. Tällä hetkellä neuletyöt ovat kovin sana ja niissä löytyy..ainakin keskeneräisiä töitä. Vuorotellen niitä teen ja melkein joka viikko jostakin kaupasta tarttuu uutta lankaa mukaan. Neulomiseen innostuin pitkän tauon jälkeen uudelleen noin vuosi sitten, kun neuloin kummipojalle kahdet villavaippahousut. Ruskeat neuloin Zitronin hahtuva-tyyppisestä Loft-langasta netistä löytyneellä ohjeella. Vihreää hahtuvaa olin joskus ostanut käsityömessuilta ja ne valmistin Ruskovillan hahtuvapöksyjen ohjeella. Tästä se neulehulluus sitten alkoi...